Ankin kirjablogi

Ihana kaverini Jenni heitti minua tällä haasteella, ja vastaan siihen nyt tuoreeltaan. Pahoittelut pitkästä blogitauosta! Saa nähdä, milloin innostun taas bloggaamaan. 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4.  Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa. 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista. Olen jo aiemminkin kertonut itsestäni 11 faktaa, mutta koetan nyt keksiä jotain uutta. 1. Olen todella herkkä ihminen kaikin puolin.  2. Minua itkettää helposti, mutta itkeminen ei ole minulle helppoa. 3. Minulla on sanalla sanoen mauton huumorintaju, ellei suorastaan alhainen. Lähes kaikki epäkorrekti on hauskaa, kuten rasistiset ja homofobiset vitsit, vaikken siis ole oikeasti rasisti enkä homofobi. 4. Minä, makeiden (alkoholi)juomien vannoutunut ystävä, olen oppinut tykkäämään

"Sunnuntaiaamuisin tulen tapaamaan sinua tänne, missä mikään ei muutu. Maatuvia ristejä, muinaisia kiviä, niissä jäljellä enää yksittäisiä sanoja, etunimi, ammatti tai sukulaisuussuhde. Mitä ne kenestäkään kertovat? Paljon pitää arvata, jotakin voi keksiä, loput salaisuutensa aika saa pitää." On kuin olisin ollut haikealla matkalla oudossa unessa. Surumielisyys repeilee muutaman kerran suuttumukseksi, mutta laantuu taas. Joskus jonkun on kuoltava, mutta silti elämä voittaa aina lopulta. Tätä kaikkea on Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet (WSOY 2012). Sen kieli on pääosin lyyristä ja kaunista, mutta poikkeuksiakin on.      Novellit on jaettu kolmeen osaan, ja jokaisella osalla on tietyt teemansa. Ensimmäisen osan novelleissa päähenkilönä on lapsi, joka on tarkkailijan roolissa. Nuo lapset näkevät muita enemmän ja joutuvat kukin kohtaamaan aikuisten kummallisen ja ahdistavankin maailman. Siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen onkin ehkä suurin teema. Novelleista löytyy myö

"- Kerran vielä, sanoi Walter katsellen uneksivasti taivaalle, huilunsoittaja tulee tuolta yli kukkuloiden tänne Sateenkaarinotkoon iloisesti ja kauniisti soittaen. Ja minä seuraan häntä, seuraan häntä rannalle, mereen - pois teidän kaikkien luota. En minä oikeastaan halua mennä. Jem tahtoo, se on hänelle seikkailua, mutta minä en tahdo. Minun vain täytyy mennä, soitto kutsuu ja kutsuu minua, kunnes minun täytyy lähteä.   - Me lähdemme kaikki, huudahti Di innostuen Walterin kuvitelmaan, ja hän melkein uskoi näkevänsä salaperäisen soittajan varjon viittoillen lähestyvän laakson kultaisesta hämärästä.   - Ei. Te jäätte tänne odottamaan, sanoi Walter, jonka suurissa kauniissa silmissä paloi outo hehku. - Te odotatte meitä takaisin. Emmekä me ehkä tulekaan, sillä emme voi tulla niin kauan kuin huiluniekka soittaa. Ehkä hänen soittonsa vie meidät maailman ympäri. Ja te vain istutte täällä ja odotatte." Olen taas vieraillut Annan maailmassa ja nyt olen kolunnut sen läpi kok

Ihastuttavat Anna-kirjat sulostuttivat viime viikkoani. Satuin kirjastossa törmäämään oikeaan hyllyyn ja aloin hetken mielijohteesta lukea sarjan neljättä osaa, johon viime kesänä jäin. Turha mainitakaan, että innostuin taas ja lainasin pian kaksi seuraavaa osaa. Anna opettajana ( Anne of Windy Poplars 1936, suomentanut Paula Herranen , Wsoy 2002) kattaa kolme vuotta Annan elämästä Summersiden rehtorina. Hän kirjoittaa kirjeitä Gilbertille , joka on romaanissa muutoin lähes poissaoleva. Anna on vielä nuori ja joutuu jos jonkinmoisiin kommelluksiin.     Tämä osa ei ollut jäänyt minulle kovin hyvin mieleen, mikä ihmetyttää nyt toisen lukukerran jälkeen. Kirjahan on täynnä hauskoja sattumuksia! Anna on viehättävä henkilö; hyväsydäminen ja aina valmis auttamaan niitä, joiden katsoo tarvitsevan apua. Kirjan aikana yksi jos toinenkin pari päätyy naimisiin Annan avustuksella. Esme Taylorin ja ja herra Carterin juttu on suosikkini. Koko liitto on mennä mönkään, kun Esmen isä murjott

"Die ganze Welt ist gestorben, wägrend ich schlief. Diese Welt gehört einem anderen, dem ich nicht kenne. Vielleicht die Morra. Und diese Welt ist nicht so gemacht, dass ein Mumintroll in ihr leben kann." Winter im Mumintal ( Trollvinter 1958, Benziger 1970, die Übersetzung von Dorothea Bjelfvenstam ) erzählt von Einsamkeit, Gewohnheiten, Verwirrung - und natürlich von Winter. Mumintroll hat im Winter aufgewacht und kann nicht wieder einschlafen. Außen ist die Welt ganz anders geworden: Das grüne und lebenshaftige Tal ist kalt, weiß und still. Mumintroll will es nicht akzeptieren. Er trifft viele Geschöpfe, z.B. Tooticki, Kleine My und einen Hemul, aber fühlt sich doch einsam. Wenn die Sonne schließlich aufgehen beginnt, ist das Muminhaus voll von den geheimnisvollen Gäste.     Es ist so schön Mumins auf andere Sprachen zu lesen. Sie sind nicht zu hart und doch muss man den Mühe machen, ihr zu verstehen. Die Atmosphäre war nicht so schwer als im Buch 'Sent i Novembe

Tvekampen ( Le combat des Chefs , 1966, Hemmets Journal AB 1980, ny översättning av Ingrid Emond ) är ett berättelse om romarnas försökning att ha Asterix by för dem. Två romarna hittar på att tvekampen kunde vara en bra konst. Om en ledare utmanar den andra för tvekampen, måste han accepterar det. Romarna har planer för Miraculix också, för att han kunde inte koka trolldryck. Då vore den galliska byn inte oslagbar...     Varje finländare känner säkert Asterix. Den intelligenta och modiga krigare, som är alltid redo att möta nya äventyr. Hans dumm men sympatisk vän Obelix tycker jag mest. Han menar alltid bra men förorsaker problem. Asterix, Obelix och Idefix är lite som Tintin , Haddock och Milou . Asterix och Tintin är kloka och modiga huvudpersoner, som man kanske tycker inte mest om. Obelix och Haddock gör fel och riskerar oft allt men är sympatiska och gulliga. De är förtroligare än huvudpersonerna. Milou och Idefix är mer på backgrund men oft räddar de alla.     Asterix ä

Jag har varit flitig och läst mycket på svenska och tyska. Det menar flera skrivningar på de här språken.     Tintin är en av mina favoritfigurer i serier. Han är lite irriterande eftersom han är så klok och förnuftig men lyckligtvis han inte lyckas alltid. Tintin och sina vänners äventyr har oft ganska seriösa meningar men på väg sker humoristiska saker. Människor stumblar, missförstår och gör komiska fel. Därför läser jag serien gärna.     Den här serien angår narkotikor. Tintin får ett råd om smuggel och börjar att undersöka saken. Han fångs av kriminaler och hämter till ett skep, där drug finns. På skepet träffas han den första gången kapten Haddock. Under äventyr möter de bland annat beduiner och löjtnant Delcourt.     Det var roligt att läsa den här serien på svenska eftersom jag hade inte förr gjort det. När jag var på lägre kurser läste jag alla Tintins äventyr. Språket var inte så svårt men kaptens svordomer var ganska hårt att förstå. Så synd att jag har ingen svensk ordbo

"Jag har aldrig förut gått vilse, tänkte han muntert. Och jag har aldrig förr varit genomvåt! Han slängde med armarna och kände sig som dendär i visan, han som gick ensam i regnet tusen mil hemifrån och var vild och fri. Hemulen var så glad! Och snart skulle hän få varmt kaffe på verandan." Sent i November (Schildts 1970) är en ganska skrämmande och mörk bok. Den är full av ångest, rädsla, osäkerhet - och våt höst. De olyckliga personerna försöker vara glada och fria men det är hårt. När de försöker vara vem dem riktigt vill vara, går det inte.     Jag glömmer alltid hur mörka och mystiska Janssons böcker är! Atmosfären är verkligen mörker på svenska eller så det känns... Som barn förstod jag det inte, böckerna var bara roliga sagorna. Nuförtiden lägger jag märke till djupare nivåer. Jansson har vetat, vad som ångest och skräck är - mörkret inom huvudet. Alla bokens rollfigurer har sina egna problem och besattheter: Filifjonkan städer, Hemulen ordnar, Tofsan kan inte uttry

"Woodyn ansiosta hän oli se, jolla oli aina pilveä. Hän tiesi, missä parhaat juhlat pidettiin ja minne alaikäiset olivat tervetulleita, kunhan toivat mukanaan kauniita tyttöjä. Jo viisitoistavuotiaana hän välitti huumepussjea uusille ystävilleen. Sukukokouksessa Woody tarjosi hänelle ensimmäisen kokaiiniviivan, eikä entiseen ollut enää paluuta.    Seitsemäntoistavuotiaana John tuomittiin murhasta." Triptyykki ( Triptych 2006, Tammi 2009, suomentanut Annukka Kolehmainen ) on ensimmäinen osa Atlanta -sarjaa. Poliisilla on tekemistä, kun prostituoitu löydetään raiskattuna ja tapettuna asunnostaan - kädessään oma kielensä. Apuun kutsutaan erikoisagentti Will Trent , jolla on lapsuudentraumojensa lisäksi vaikea dysleksia. Tutkinta ei ole aivan helppoa, kun työpari ei miellytä ja Angie , vanha on-off-tyttöystävä on mukana tutkinnassa. Samaan aikaan juuri vankilasta päässyt John Shelley saa tietää jonkun käyttävän hänen henkilöllisyyttään.      Olen lukenut Slaughterilta kaks

Sain Lukutoukalta tämän haasteen, kiitoksia! Nyt kyllä oion mutkia suoraksi enkä jaa tätä eteenpäin. Jaoin nimittäin vastottain Liebsterin ja siihenkin oli työlästä löytää tarpeeksi alle 200 lukijan blogeja - varsinkaan sellaisia, joita en ole aikaisemmin haastanut. 1. Olen innostunut ruuanlaitosta ja teenkin nykyään usein perheen syömiset. 2. Kevät on lempivuodenaikani. 3. Olen etsinyt ja löytänyt aiemmin vieraaksi jääneitä bändejä, kuten Amorphisin, Alcestin ja Insomniumin. Suosittelen erityisesti keskimmäistä, sillä yhtyeen musiikki on kuin unimaailmasta! 4. Olen päässyt aika hyvin järkälekirjojen pelostani. 5. Olen hämmästyttävän innostunut klassikoista. 6. Olen ruvennut myös paikkaamaan aukkoja sivistyksessäni elokuvien osalta. Olen katsonut elokuvia suhteellisen vähän. 7. Aion tulevaisuudessa ostaa kunnon kameran ja opetella kuvaamaan. Jospa blogiinkin saisi sitten joskus kuvia. (: 8. Koen muuttuneeni ihmisenä voimakkaasti ja peruuttamattomasti. En ole varma, onko muuto

"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, ne syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista. Lopulta viimeinenkin höyhen leijailee maahan. Kuulee kuinka iso akseli naksahtaa. Ja sitten kaikki jatkuu niin kuin aina ennenkin." Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt (Otava 2007) sattuu syvälle ja inhottaa. Silti se on pakko lukea loppuun asti. Jasmin ja Linda ovat yläasteikäisiä tyttöjä, joiden elämä on päällisin puolin kuin kenellä tahansa sen ikäisellä. On koulunkäyntiä, ihastuksia, meikkejä, huolta omasta ulkonäöstä, paineita. Kulissien takana on kuitenkin toisin; eläinkaupan takahuoneessa tytöt ovat 'lemmikkejä' ja miehet omistajia. Kun tytöt katoavat, monen elämä suistuu raiteiltaan.     Kirja on ollut lukulistallani ja hyllyssäni jo pitkään, mutta arastelin siihen tarttumista. Ensinnäkin se jäi jo kerran heti kesken kuvottavan aiheensa vuoksi. Toise

"Kyllä tädeistä ja mummoista aina selvitään. Tila haltuun. Tilanne haltuun.     Joulun jälkeen tyttö oli ihan sekaisin. Manipuloitu. Oli pakko ottaa kantaa fyysisesti.  Nyt on ollut tasaisempaa. Aina vielä tulee näitä... lastentauteja. Puhelimen käyttö. Numerot joihin saa soittaa ja joihin ei. Luottamus. Sitten tulee virhe. Virheestä seuraamus. Luottamuksen palauttaminen." Markus Nummen Karkkipäivä (Otava 2010) on tärkeä puheenvuoro lasten puolesta. Se kertoo karua tarinaa näkymättömistä, jotka eivät kuulu mihinkään eivätkä saa mistään apua. Miten lasten käy, kun aikuiset ovat tuuliajolla?      Kirja alkaa erikoisesti pienen pojan, Tomin , näkökulmasta. Tomin maailmassa hän itse on Tok Kilmoore , joka pelastaa Sessa Mirabellan . Sekavat jutut herättävät epäilyksen: onko jossakin oikeasti laiminlyöty pikkutyttö, joka tarvitsee apua? Samaan aikaan keski-ikäinen Ari koettaa ideoida käsikirjoitusta vaimon ja tyttären ollessa poissa. Ajatukset katkeavat Tomin lyöttäytyessä

"Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon, seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan, yhdeksän ihmisille, jotka vie tuoni armoton, yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan maassa Mordorin, joka varjojen saartama on. Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee maassa Mordorin, joka varjojen saartama on." Taru sormusten herrasta ( Lord of the Rings 1954-55, WSOY, suomentaneet Kersti Juva , Eila Pennanen ja Panu Pekkanen ) on fantasiakirjallisuuden esikuva ja kulkakivi. Pitkä trilogia kuljettaa lukijaa monien maiden ja seutujen halki pienestä Konnusta aina Mordoriin asti.     Tarina alkaa Bilbo Reppulin syntymäpäivistä. Hän on säilyttänyt retkeltään saamaansa kummallista sormusta vuosikaudet ja antaa sen perinnöksi veljenpojalleen Frodolle . Pian selviää, ettei näkymättömäksi tekevä sormus ole ollenkaan vaaraton ja että sitä hamuaa yksi jos toinenkin taho. Alkaa pitkä matka pahamaineisen Mordorin Tuomiov

 Sain Pihiltä naiselta tämän suloisen tunnustuksen, kiitos! (: 1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen. 2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen. 3. Keksi 11 kysymystä. 4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.    1. Onko sinulla kirjallisuusgenreä, jota et lue (esim. novellit, sarjakuva, runous, dekkarit, romantiikka, historialliset romaanit, scifi jne.)?  - Jaa-a... Nykyään suhtaudun genreihin paljon avarakatseisemmin kuin ennen. Sarjakuvia ja scifiä ei tule luettua kyllä oikeastaan ikinä, mutta aikeissa on muuttaa tämäkin asiantila. Scifi jotenkin vaikuttaa minusta kauhean vaikealta, mutta eihän se välttämättä ole. Sarjakuvista pidän, mutta olen niiden suhteen melko ronkeli enkä oikein tiedä, miten bloggaisin niistä... En osaa käyttää skanneria, ja kuvaton sarjispostaus olisi melko outo. :D    2. Huonoin lukemasi kirja? - Kauhean vaikea kysymys! Tuleehan sitä hutejakin silloin tällöin, mutta useimmiten ne kirjat ovat vain tylsiä tai ke

Maaliskuu oli yllättävän lukuisa kuukausi; yhteensä seitsemän kirjaa! Minä kun luulin koko kuun menevän Sormusten herran parissa... Enkä lopulta saanut sitä loppuun viime kuun aikana. Ei se mitään, sillä kaikenlaista kiinnostavaa tuli luettua taas: Alexandre Dumas - Monte Criston kreivi Ray Monk ja Raphael Frederic (toim.) - Suuret filosofit Elina Reenkola - Nainen ja viha ~ Aggressio voimavaraksi L. M. Montgomery - Runotyttö etsii tähteään L. M. Montgomery - Jane ja saaren kutsu Belitz-Henriksson, Oja ja Ranta - Naisen iholla ~ 32 tarinaa tatuoinneista Janne Seppänen - Katseen voima ~ Kohti visuaalista lukutaitoa Hämmästyin huomatessani, että Monte Cristo ei kuulunutkaan viime kuun luettuihin, mutta sekin oli niin järkäle, etten aivan ehtinyt. Hyvin antoisa lukukokemus! En ymmärrä, miten se ensimmäisellä kerralla jäi nopeasti kesken...     Suuret filosofit oli alkuvuoden mittainen projekti, mutta tuli luetuksi. Hyvä tekstikokoelma, joskin varsin haastava.     Reenkolan

"Pidän sormitatuointejani henkilökohtaisina kapinakuvina kaikkia niitä vastaan, joiden mielestä naisen ei ole soveliasta tatuoida sormiaan." - Destemóne Koivunen Destemóne Koivunen Naisen iholla (Tammi 2013) on upea taidekirja täynnä eri-ikäisten ja -kokoisten naisten tatuointeja ja tarinoita. Kuvat ovat todella laadukkaita ja onnistuneita, ja niitä jää katselemaan pitemmäksikin aikaa melkein huomaamatta.     Voitin kirjan Jenny Belitz-Henrikssonin viehättävästä blogista arvonnassa ja olen siitä iloinen. Tällaista kirjaa ei tule usein vastaan enkä koskaan olisi varmasti raskinut hankkia sitä omaksi. Lukukokemus oli kiinnostava siinäkin mielessä, että olen Belitz-Henrikssonin blogin kautta seurannut haaveen muuttumista konkretiaksi. Täytyy sanoa, että haave on toteutettu onnistuneesti!     Pidin siitä naiseuden kirjon moninaisuudesta, joka tulvii kirjasta. Vanha myytti tatuointien sopimattomuudesta naisille kumoutuu täysin, niin hienoja ja kantajiensa näköisiä kuva

"Lantern Hill oli kolmikulmaisen maapalan kärjessä, jonka toisella sivulla oli merenlahti ja toisella satama. Heidän ja meren välissä oli hopean- ja lilanhohtoisia hiekkadyynejä. Ne ulottuivat vallina satamaan, jossa suuret ja kimmeltävät, siniset ja valkoiset aallot ryöppysivät aurinkoiselle rannalle. Salmen takana kohosi taivasta vasten valkoinen majakka ja sataman toisella puolella purppuraisten kukkuloiden varjoisat harjanteet, jotka uneksivat toisiinsa kietoutuneina. Ja kaiken yllä väikkyi Prinssi Edwardin saaren sanoinkuvaamaton lumo." L. M. Montgomeryn Jane ja Saaren kutsu ( Jane of Lantern Hill 1937, suomentanut Sisko Ylimartimo , Minerva 2013) on tulvillaan Prinssi Edwardin saaren lumoa. Kuten Ylimartimokin loppusanoissaan mainitsee, kirja on ennen kaikkea ylistyslaulu tuolle viehättävälle pienelle saarelle.      Jane on onneton ja kömpelö nuori tyttö, joka asuu suloisen äitinsä, kylmän isoäitinsä ja tympeän Gertrude -tätinsä kanssa ylenpalttisen hienossa talo