tiistai 31. heinäkuuta 2012

L. M. Montgomery - Anna-sarja (I-III)

L. M. Montgomeryn rakastettu ja tunnetuin sarja punatukkaisesta Annasta alkaa kirjalla Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, WSOY 1921, Hilja Vesalan tarkistettu suomennos), kun 11-vuotias orpo on Mathew'ta vastassa asemalla. Vanhat sisarukset halusivat pojan, mutta erehdys on lopulta kaikille siunaukseksi. Vilkas ja vähän tohelo tyttö sulattaa ihmisten sydämet, ei vähiten vuosien mittaan katkeroituneen Marillan, joka oppii Annan avulla taas nauramaan.      Olen jo pitkään halunnut lukea sarjan uudestaan, koska Annan jäähyväiset on ollut kauan lukulistallani ja sitä lukiessa sarjan on hyvä olla tuoreena mielessä. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja lainasin kolme ensimmäistä osaa, alun perin maratonia varten. Totesin kirjat kuitenkin liian paksuiksi siihen tarkoitukseen ja lukaisin ne tässä loppukuusta.
       Annan nuoruusvuodet on kaunis ja viihdyttävä, täysin sopiva aikuisellekin. Luontokuvaukset ovat vertaansa vailla, samoin kaikenlaiset kielikuvat. Anna opettaa paitsi Marillaa, myös minua; pessimismi ei tuo onnea, vaikka optimismi ajoittain satuttaakin. Tytön kyky haltioitua ja syleillä elämää on tietysti varsin ymmärrettävää lapselle, mutta minusta kaikkien olisi syytä oppia siitä.
       Montgomeryllä on silmää tunnetusti huumorille, mutta myös surulle. Mathew'n kuolema nostaa väkisinkin palan kurkkuun. Kuoleman ja surun kuvaus on Montgomerylle luontevaa, mistä lie johtuukin. Vielä vahvemmin se tulee esille Annan unelmavuosissa, josta myöhemmin lisää.
       Muistan jonkun maininneen sarjan alkupuolella Annan olevan silmiin pistävän täydellinen ja kirjailijan olleen aluksi ilmeisen ihastunut henkilöhahmoonsa. Huomasin sen itsekin; Anna on suorastaan hullunkurisen hyvä, epäitsekäs ja nöyrä. Onneksi tätä tasapainotetaan sentään tytön jatkuvalla hajamielisyydellä ja siitä johtuvilla toilailuilla, muuten häntä olisi alkanut varmasti vihata.
       Olen joskus ennenkin puuttunut Montgomeryn suhteeseen uskontoon ja teen sen taas. Ajan mukaan Annan tuttavapiiri ja kyläläiset ovat tietenkin kristittyä väkeä säännöllisine kirkossakäynteineen, sallimukseen luottamisineen ja iltarukouksineen. Kuitenkin rivien välissä on nähtävissä suoranaista naureskelua ja kritiikkiä kristinuskoa kohtaan. Lasten suulla esitetään näennäisesti hupsuja, mutta silti varteenotettavia kysymyksiä ja ajatuksia. Myös luontokuvaukset ovat jopa animistisia ja kaiketi Montgomeryllä onkin ollut hankala suhde kristinuskoon. Myös Annan ajatukset taivaasta ovat ajalleen rohkeita, osoittavathan ne omaa ajattelua.

"Sitten verho jälleen laskeutui, mutta se Anna, joka nousi hämärtyvää polkua, ei ollut aivan sama kuin se, joka oli tullut hilpeästi ajaen sitä pitkin edellisenä iltana. Tyttövuodet olivat jääneet taakse, ikään kuin näkymätön käsi olisi kääntänyt kirjan sivua, ja hänen eteensä avautui nuoren naisen elämä viehättävänä ja salaperäisenä, iloisena ja tuskaisena."
- Anna ystävämme

Anna ystävämme (Anne of Avonlea, WSOY 1921, Hilja Vesalan tarkistettu suomennos) jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Anna on kuusitoistavuotias nuori naisenalku elämä edessään. Marillan terveyden vuoksi hän jättää menemättä korkeakouluun ja jää kotikylään töihin. Hänestä tulee nuori opettajar pää täynnä hienoja ihanteita, joista aivan kaikki eivät vastaa todellisuutta. Lisätoimintaa tulee Marillan ja Annan sijaiskotiin ottamista äidittömistä kaksosista, joista toinen on mallilapsi ja toinen varsinainen murheenkryyni.
     Toinen osa ei jää ensimmäistä huonommaksi. Annan ja ylipäänsä hänen kotikylänsä Avonlean elämä kiinnostaa edelleen. Mongomery on jo ottanut opikseen ihannekuvastaan ja antaa Annalle inhimillisempiä piirteitä. Tuntuu jopa, että Annan kautta kirjailija nauraa itselleen, sen verran nuoren tytön idealismi saa nenilleen kouluvuoden kuluessa. Myöskään nuorison perustaman uudistusseuran toiminta ei aina mene aivan putkeen, sen kauhealla sinisen sävyllä maalattu seuraintalo vahvasti todistaa...
     Kaikki on aika lailla kohdallaan Annan toisessa osassa. Kirja on hieman enemmän elämänmakuisempi ja realistisempi kuin Annan nuoruusvuodet, menettämättä silti herttaisuuttaan ja kauneuttaan, sitä kaikkea, mikä on Montgomeryn tuotannolle ominaista.
     Annassa on ihastumisen suhteen paljon samaa kuin Uuden Kuun Emiliassakin. Kumpikin pakottautuu ajattelemaan rakasta lapsuusystävää pelkkänä ystävänä ja ahdistuu tämän selvästi ihastumisesta. Anna on selvästi ihastunut Gilbertiin, muttei myönnä sitä kellekään, edes itselleen. Hän, kuten Emiliakin, lankeaa ihanteensa mukaiseen mieheen ja saa huomata erehtyneensä. Virheestä on kuitenkin seurauksensa molempien elämässä.

"- Minä tahdon elää, hän sanoi ääni väristen. - Minä tahdon elää niin kuin muutkin nuoret tytöt. Minä... minä tahdon mennä naimisiin sen kanssa, josta pidän, Anna. Ja minä tahdon pieniä lapsia. Sinä tiedät, että olen aina rakastanut pikkulapsia, Anna. [..] Ja Herbert-raukka - hän... hän pitää minusta, ja minä pidän hänestä. Muut... muut eivät ole olleet minulle mitään, mutta hän on. Ja jos minä vain saisin elää, tulisin hänen vaimokseen ja hyvin onnelliseksi." 

Annan unelmavuosissa (Anne of the Island, WSOY 1989, Toni Kaliman tarkistettu suomennos) Anna pääseekin korkeakouluun ja saa uuden ystävän, vilkkaan Philippan. Hän saa myös kokea kommuuniasumisen vuokratessaan unelmiensa talon Karoliinan majan ystäviensä kanssa. Se touhu onkin jo melko epärealistista; neljä erilaista nuorta naista ja vanha täti asuvat kissoineen kaksi vuotta saman katon alla eikä heillä mainita olevan minkäänlaista eripuraa! Se on jo haihattelua, sillä yksin jo läheisillä perheenjäsenillä tulee riitaa ajoittain, kämppiksistä puhumattakaan.
     Toinen epäuskottavuus on Dianan ja Annan ystävyys, josta en aiemmin muistanutkaan mainita. Itse asiassa koko ystävyys on ylisiloiteltu ja -herttainen. Dianan häissä Anna mainitsee, etteivät he ole koskaan olleet epäsovussa. Siis ystävyys on kestänyt kahdeksisen vuotta eikä ainuttakaan riitaa tai poikkipuolista sanaa ole ollut! Diana on ylipäänsä suhteellisen valju ja tyhjä henkilö, ikään kuin mielikuvitusrikkaan ja elävän Annan peili, johon heijastuu ajoittain pieniä hitusia eloisasta punapäästä (esim. Kummitusmetsän keksiminen, kertomuskerho jne.)
      Lukiessani sarjaa uudelleen läpi huomaan minäkin nyt selvästi, että Montgomery on kierrättänyt ideoitaan eri kirjoissa. Annan ja Royn erossa on paljon samaa kuin Emilian ja Deaninkin, suhteessa itsessäänkin jopa. Annakin vakuuttelee itselleen rakastavansa ja soimaa itseään romanttisesta haaveilusta. Molemmat tytöt ikään kuin vaipuvat tietynlaiseen pessimismiin, jossa usko kuohuvaan, aitoon rakkauteen sammuu joksikin aikaa. Kirjailija tuntuu kuitenkin haluavan opettaa lukijoille, ettei siihen ajattelumalliin saa ikinä sortua, sillä se tuo loppujen lopuksi vain onnettomuutta ja itsepetosta, kuten suhde Royhin ja Deaniin osoittaa.
      Kaikki nämä edelle mainitut seikat ovat kuitenkin vain pikkujuttuja, vaikka vaikutankin ehkä kauhean moittivalta. Nautin paljon tästäkin kirjasta ja tunsin saavani lohdutusta Annan kauniista ja onnellisesta maailmasta ja erityisesti hänen optimistisesta ajattelutavastaan. Pessimisti ei pety pitäisi minusta muuttaa muotoon pessimisti ei elä!

Anna-kirjoja ovat lukeneet mm. Laura, Salla, Jokke, Raisa ja II (käsittelyssä koko sarja).

PS: Sallan arviosta huomasin, että Anne of Green Gablesin kansi on sama kuin suomalaisen version vuoden 2010 uusi kansi. En tiedä, onko kaikista sarjan kirjoista otettu uudet painokset uusilla kansilla, mutta toivotaan. Vanhat ovat kauhean rumat, toisin kuin viehättävät alkuperäiset.

15 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

mun pitäis noi lukee, on kirjahyllys

♥ Hannele kirjoitti...

en muista mitä nuorena luin

Jokke kirjoitti...

Analyyttinen postaus :)

Näissä 1800-luvun ja 1900-luvin alun lopun kirjoissa (Tolstoi esimerkiksi) on paljon tätä uskonnollisuutta, ja jotkut kirjailijat saattavat suhtautua kriittisesti ei välttämättä uskonnollisuuteen vaan siihen tulkintaan, joka on vallalla.

Anna-kirjoja olen lukenut vain ensimmäisen, joten tästä en osaa sanoa, luultavasti ensi kesänä luen sarjan loppuun, yleissivistyksen vuoksi :)

Kiitos linkkauksesta :)

Anki kirjoitti...

Ihanan paljon kommentteja! ♥

Hannele, lue vaikka koko sarja alusta loppuun, ei mene aika hukkaan näiden parissa! :)

Jokke: Kiitos, analyyttinen oli omasikin, pidin siitä. :)

Niin, totta tuokin. Tosin tiettyä pakanallisuutta ainakin näissä luontokuvauksissa on...

Lue ihmeessä kaikki, on hauskaa kuulla kerrankin miehen mielipide näistä. :)

Laura / Lukuisa kirjoitti...

Ihanan pitkä kirjoitus Annoista, tässä on paljon mielenkiintoista pohdintaa! Itse olen lukenut näitä Annoja nyt aikuisena ensimmäistä kertaa, lapsena en muista Montgomerya lukeneeni ollenkaan. Olen lukenut kirjoja niin harvakseltaan, useamman kuukauden välein, että en ole hoksannut noita samoja asioita kuin sinä, siis en ole esimerkiksi ajatellut tuota Dianan luonnetta ollenkaan. Mutta nyt näen saman, Diana tosiaan on melko valju hahmo. Ja muuttuu mielestäni vielä valjummaksi (ja turhaksi) sarjan edetessä.

Anki kirjoitti...

Laura: Minä luin Anna-sarjan ollessani jossain ala- ja yläasteen välimaastossa, suht myöhään siis.
Ja totta on, että pitkillä lukuväleillä tämmöisiä asioita on melko mahdotonta huomata, ne ovat kuitenkin sivuseikkoja. En itsekään ole ennen pohtinut Dianaa sen kummemmin, mutta tässä kirjoittaessani se vain iski kuin salama taivaalta. :D

π kirjoitti...

Oi, kiitos linkkauksesta! Säikähdin vain, että mistä minut on kaivettu esille, kun en blogiani mainosta... :D

Diana on tosiaan todella valju ja tylsä hahmo, ja olen usein itsekin mietiskellyt, että minkä ihmeen takia hän on Annan niin hyvä ystävä. Eihän hänessä ole kerrassaan mitään kiinnostavaa! Ja jo Annan nuoruusvuosissa Diana on selkärangaton ja ärsyttävä. Eikös siellä kuvaillakin että Diana nauroi aina ennen kuin sanoo mitään? Hermothan siinä menee! :D

Anki kirjoitti...

Löytyi reippaalla google-haulla. :D

Niin, Diana tosiaan on tuommoinen. Lapsena en sitä tajunnut ollenkaan, kai se meni siinä muussa humussa. Minusta tuo naurutyyppi oli joku muu, ei sentään Diana. :D

Jokke kirjoitti...

Totta, muistaakseni jo heti alun kuvaus tulosta paikkakunnalle on tällainen luontoa ylistävä.

(Harkitse, että laitat linkit avautumaan omaan ikkunaan, niin oma bloggauksesi ei häviä, pieni rasti ruutuun, itse joskus unohdan rastia :)

Anki kirjoitti...

Laittaisin mielelläni, mutta en löydä kohtaa, josta sen voi tehdä..?

Elma Ilona kirjoitti...

Oi, ihana postaus ihanasta kirjasta!!
Aivan totta että nämä ovat loistavia lohtukirjoja kun elämä potkii :)
Minun puolestani tekisi mieli santsia Runotyttösarja, viime kerrasta onkin jo useampi vuosi...

Jokke kirjoitti...

Laatikko avautuu minulla OK kohdan yläpuolelle kolmanneksi alin rivi, siihen tulee sellainen väärinmerkin näköinen v-mäinen jutska :)

Anki kirjoitti...

Mitähän kohtaa mahdat tarkoittaa??

♥ Hannele kirjoitti...

joo, kirjat jo hankittu :)

Anki kirjoitti...

Hienoa :) Toivottavasti bloggaat niistä!