Linda Olsson - Sonaatti Miriamille

Tämäkin kirja on pyörinyt blogeissa paljon, ja viimein sain sen käsiini kirjastosta. Nythän näitä uusia/uudehkoja on tullut luettua paljon.

Sonaatti Miriamille kertoo aluksi Adam Ankerin näkökulmasta. Hän on menettänyt tyttärensä Miriamin äkillisesti vuosi sitten ja hän on alkanut päästä siitä yli vasta vähän aikaa sitten. Hänen sukunsa menneisyys on hämärän peitossa ja hän alkaa hiljalleen ottaa asioista selvää nähtyään holokaustille omistetussa näyttelyssä laatan, jossa hän järkytyksekseen näkee oman oikean nimensä: Adam Lipski. Lisäksi hän on joutunut tekemään menneisyydessään hirvittävän valinnan lapsensa ja tämän äidin välillä. En uskalla kertoa enempää, ettei mene lukukokemus pilalle. ;)

Ensimmäinen puolikas kirjasta soljui tasaisena ja hengettömänä lukiessani ja olin pettynyt, mutta sitten puolen välin jälkeen pääsin tunnelmaan kiinni, ja tekstin kauneus vaikutti minuun. Olssonin teksti tosiaan on tutun kaunista, mutta siinä piilee se vaara, että se jää etäiseksi. Kirja on liiankin täynnä tunnetta, ja repliikit rakastavaisten välillä ovat täysin epäuskottavia, mutta silti tämä jäi mieleen oikein hienona lukukokemuksena! Ei voi kuin kiitella tekstin sujuvuutta, ja ennen kaikkea fontin ja sen koon miellyttävyyttä. Pieni fontti on työlästä ja ärsyttävää lukea.

Minua kosketti ehkä eniten Moishe Spiewak, joka ei kestänyt todellisuutta, vaan pakeni tietoisesti kuviteltuun todellisuuteen. Hän kuvittelee suureen taloonsa kaikki sukulaisensa, jotka tosiasiasa ovat kuolleet holokaustissa. Mies oli hyvin liikuttava hahmo.
  Myös Ceciliaa ymmärsin hyvin hänen vaipuessaan menneisyyden muistoihin. Tämä hyväksikäyttöteema olikin jo esikoisessa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Olsson kuvaa hyvin ihmisen mielen reagointia tähän, kuten muihinkin traumaattisiin asioihin.

Suosittelen kirjaa oikein mielelläni! Se oli kaunis eikä sen lukemiseen menee kauan.